Historia

LELUMUSEON TARINA  2018

Halusin luoda elämysmatkailua, joka koskettaa ja puhuttaa. Kolmen lapsen bio-  äitinä ja seitsemän lapsen sijaisäitinä sekä 6 lapsen mummona , leluja kertyi nurkkiin ja lapseni osasivat myös arvostaa niitä. Vanhimman lahjalapseni äiti halusi nähdä myöhemmin lapsensa lapsuuden hänen leluistaan ja esineistään ja pyysi minua säilyttämään ne. Omasta kokemuksestani tiedän miten paljon muistoja lapsuuden leluihin liittyy ja miten tärkeitä ne muistot ovat. Niin syntyi idea lelujen keräämisestä ja säilyttämisestä. Jatkoin lelujen keräämistä täyttäen kokoelmaani kirpputorilöydöillä tietämättä kuitenkaan mihin ryhtyä niiden kanssa. Mänttään muutettuamme huomasin, että keräily vie jo oman tilansa.
Alkoi syntyä idea lelumuseosta, sillä kokoelmaan kuului melko vanhojakin leluja. Tyhjillään ollut rautatieasema oli palanen palapeliin: siinä oli lelumuseolle tila.

Lelumuseo Lelulaatikko perustettiin suurella ilolla ja innostuksella vuonna 1998 Mäntän vanhalle asemalle  Avajaisissa vieraili myös Mäntän kaupunginjohtaja  Ilkka Nikmo vaimoineen.. Mieheni ja kaikki perheemme lapset olivat mukana mahdollistamassa lelumuseon synnyn. Omien lasten lelujen lisäksi olen saanut leluja lahjoituksina, joitain lainaksi  .  Äitini 93v..ja hänen sisarustensakin valuraudasta tehdyt, Porin valu-leimalla varustetut leikkipaistinpannutkin ovat löytäneet sieltä paikan. Lelulaatikon nimi syntyi siitä, että halusin antaa tietynlaisen vaikutelman: museoon kun astuu sisään, tuntuu, kuin astuisi suureen leluja täynnä olevaan laatikkoon. Ja paljon niitä on kertynytkin!  Nyt lahjoituksia on alkanut tulla kivasti.

Viimeksi laskettaessa leluja oli noin 5000kpl./ 500 neliön tilassa. Siihen on vielä lisäksi Arabian astiat sekä kaikkea vanhaa mummolan ajoiltakin. Kirjastokin sai tilaa kun tulimme tänne Alhojärvelle. Kaikki tavarat ovat peräisin 1900-luvulta tähän päivään.

Lelumuseo kertoo lapsille ja aikuisille historiasta heille tuttujen esineiden ja asioiden kautta. Samalla kun lapset näkevät eri aikakausien ilmenevän leluissa, aikuisille tarjoutuu hyppy omiin lapsuuden muistoihin. Mahdollisesti löytyy leluja jotka ovat jo kokonaan unohtuneet. Tällaiset elämykset virkistävät muistia ja antavat hyvän mielen. Lelut siirtävät arvoja ja asenteita sukupolvilta toisille. Eilisen lapsi kohtaa tämän päivän lapsen. Lasten kulttuuri herättää myös kiinnostuksen entisajan leikkeihin.

Museokäynti on luonteva tapa kertoa lapsille omasta lapsuudestaan tai muistella omaa lapsuuttaan missä leikin, kenen kanssa, keneltä   sain , joulupukiltako? Leikki ja lelut yhdistävät kaikkia maailman lapsia. Lapsuus, leikki, lelut ja mielikuvitus ovat tärkeä osa elämää. Vain menneisyyden kautta näemme tulevaisuuden. Perinteet elävät leikeissämme ja näkyvät meidän jokaisen elämässä jollain tapaa halusimme tai emme.

 

Historiani lelumuseon perustajana

Synnyin Porissa Ruosniemen Viikillä  vanhempani muuttivat työn perässä Jyväskylään olin silloin 4v. vietin lapsuuteni Jyväskylän Kypärämäessä. Kotona meitä kannustettiin yrittämään kaikkea uutta ja pitämään kiinni unelmista. Lapsuudenkodin perintöä ovat myöskin positiivinen asenne elämään, peräänantamattomuus ja kyky ottaa toiset huomioon, myös havannoimaan ympärillä olevia asioita . Meitä on 8 sisarusta ja leikimme paljon yhdessä, samasta peitosta kinasteltiin ja itsemme usein naurulla nukutettiin. Naapureissakin asui suurperheitä, joten kaveria ei tarvinnut kaukaa  hakea. ,Isäni,pala minusta,  nukkui pois 2018 huhtikuu 11pv. 94v.

Sydän- ystäväni Marjatta  asui naapurissa ja kuljimme kaikki koulut, kesäleirit ja harrastukset yhdessä. Hän asuu perheineen nyt Israelissa. Yläkerran  Eila oli hyvä  ystäväni   ja koulukaverini Oli tosi paljon meidän kodissa .Yhdessä tehtiin kaikkea mahdollista. Hänen tiensä kulki Helsinkiin. Lisäksi oli Ansku, Levälahden Marjatta Heikkisen Eija  ,Paussun Anna-Maija Niemisen Sirke ym.

Leikimme nukeilla ja autoilla  teimme ulkona kotileikit kallionkoloihin. Leikeissämme oli myös käpylehmiä, käpylampaita ja itse askarreltuja paperinukkeja. Myöhemmin tulivat muut ulkoleikit, kuten kymmenen tikkua laudalla, piilosillaolot, liukumäet ym. Talvella tehtiin lumilinnoja, joissa sitten illalla istuttiin kynttilän valossa. Siellä oli tytöt ja pojat yhdessä oli jännää,ensimmäiset ihastumiset koettiin.Lentopallo kentällä pelattiin iltaisin koko joukko nuoria. Sitten myöhemmin  Valorinteellä kävimme  tansseissa yhdessä mentiin ja yhdessä tultiin .oli hauskaa ja turvallista vielä silloin. Nuoruudesta hyviä ystäviä jäänyt rinnalla kulkijoiksi Seija ja Antti  Sirpa ja Reijo ja paljon muita .

Hauska asia, joka on jäänyt mieleeni, on kun eräänä jouluna Molla-Maijani katosi. Ihmettelin äidille, että pitääkö siivota niin tarkkaan, että lelutkin häviävät. Se oli mystinen asia. Sitten tuli jouluaatto ja pukki lahjoineen. Sieltä se Molla-Maija ilmestyi uusine vaatteineen ja uudella päällä. Voi sitä riemua.

Kouluaikaan sain pääosan satunäytelmästä Adalmiinan Helmi  ,opettajani oli Elsa Heikkinen.. Sillä on ollut kauaskantoiset vaikutukset elämääni. sain paljon rohkeutta sen myötä. Vielä aikuisena kun näimme koulukavereideni kanssa Allu Kirvesmäki huusi kadulla Eläköön Adalmiinanhelmi.!  Ohjasin myöhemmin  näytelmän  lasteni koululla Arja Moisio oli koulun rehtorina silloin, teimme yhteistyötä. koulun ja lasten hyväksi.

Lapsuudessa teimme paljon näytelmiä äidin opastuksella ja avustuksella. Viltit laitettiin näyttämöverhoiksi ja naapurit kutsuttiin katsojiksi. Äitini lauloi meille paljon tehdessään kotitöitä . Myöhemmin olen itse ohjannut 4 satunäytelmää: Huhtijärven koululla, Mäntän Länsi-koskelan koululla sekä sijaisvanhempien lasten ryhmälle Keuruun Männistöllä. Länsi-koskelan koululla, olin myös sirkusohjaajana . kun 6 lapsistamme oli harrastuksessa mukana.Oli upeat esitykset  aina kauden päätteeksi. Sirkuksen vetäjät olivat täysin omistautuneita ja hyvin ammattitaitoisia Kyllikki ja Kari Ala-Lehtimäki – Jääskeläinen. Oli hienoa tehdä heidän kanssaan työtä lasten hyväksi. Olivat myös Sijaisvanhempia. Myös meidän ryhmässämme SIROLET olivat mukana.

Koko elämäni ajan minulla on ollut iso joukko ihmisiä ympärilläni. Ensin hoidin pikkusisaruksiani ja sitten opettajien Hilkka ja Alpo Mäkelän lapsia , Jukkaa, Eeva-Maijaa ja Timoa. Kätilö Astan ja Kuorma-autoilijan Erkki  Salmisen Mikko  poikaa myös hoidin  ja kaikkia  naapurin lapsia. Lentopallokentällä Kypärämäessä kohtasin sitten unelmieni prinssin, jonka kanssa olen saanut jakaa kaikki nämä elämän tärkeät hetket. Oman perheen perustaminen lisäsi oman ainutlaatuisen kokemuksen lasten parissa olosta Saimme  3 poikaa . Olin myös Jyväskylässä  Halosella, Sokoksella ja Osmossa, Osmo ja Sonja Jukaraisen opastuksella aloitin harjoittelemaan  liike-elämää.  Siltä ajalta on myös ystävyyksiä joitakin  tapaamme vielä silloin tällöin. , Hänniset ja Kukkamäet . Vielä muistuu mieleen Hirvosen Seija, Airaksisen Sinikka, Kotron Ulla Liukkosen Ritva  ja Kalevi Jukarainen ja vielä Seija ja Ritva sisarukset Pieksämäen lähistöltä.

Muutimme oman perheeni kanssa  Jyväskylästä Poriin 1969 ja sieltä Mänttään1980 siellä hoidin tätiäni 10v. hän muutti Helsingistä sinne. nukkui pois 2011 Toini Edhit Kokko . Lelumuseon kanssa muutimme sitten tänne Jämsään ja Alhojärvelle vuonna 2012.

Opiskelin siinä välissä lastenhoitoalalle. Kolmilapsinen perheemme on sittemmin toiminut 20 lapselle kesäkotina ja seitsemälle lahjalapselle kotina. 1 tyttö on poistunut luotamme . Olin sijaisvanhempien yhdistyksen puheenjohtaja 5 vuotta. Vieläkin kokoonnumme kerran kuukaudessa Sirole-ryhmänä keskustelemaan lapsistamme, perheestämme ja elämän tuomista muutoksistamme. Elämän kiertokulku jatkuu ja nyt lapsenlapsiakin on jo kuusi. Perustimme lastensuojelulaitos Helmiinan  2005. Siellä oli 8 nuorta ,työntekijöitä parhaimmillaan 15 . Muutamien kanssa pidämme edelleen yhteyttä ja kaikkien kanssa halataan kun tavataan. oli erittäin antoisaa aikaa .

Lelumuseo on kulttuurihistoriaa minun näkökulmastani. Lelumuseo on minulle rakas harrastus. Olen saanut siitä voimia arkeeni. Olen myös saanut hyviä ja tärkeitä ystäviä sen myötä. Asiakkaani ovat kiinnostuneita ja arvostavat museotamme kulttuuritekona. Joukossa monta jotka ovat käyneet kaikkina 20v. vuosina  lelumuseolla.

Yksi syy lelumuseon olemassaoloon on jakaa muistot ja elämykset sekä virkistää muistia keskustelemalla ja muistelemalla muiden ihmisten kanssa vanhoista ajoista ja tavoista. Toivon, että kaikki saisivat täältä mukaansa jonkin lämpimän  muiston omasta  lapsuudestaan. Erityisesti muistisairaat sekä näkö ja kuulovammaisten ryhmät ovat jääneet mieleeni .  Myös Mummofestarit olivat mieleenjäävät kokemukset!

Lelumuseo on aikamatka lapsuuteen. Matka, jonka pituudesta eivät kerro metrit tai kilometrit, vaan eletty elämä ja kokemamme lapsuus. Kokemukselle ei taida löytyä omaa mittayksikköä. Elämänkulku antaa tarinalle pituutta ja sisältöä. Lapsuuden lelu- ja leikkiperinnön tuntemus on perussivistystä ja meillä kaikilla on siitä oma näkemyksemme. Leluperinne välittää menneisyyttä nykypäivään ja säilyttää sen tulevia aikoja varten, puhuu sen puolesta ja edistää perinteen jatkumista. Menneisyytemme ymmärtäminen kulkee monien esineiden, esimerkiksi lelujen yksityiskohtien kautta. Kurkistaminen lelulaatikon sisään auttaa muistamaan lapsuuden asioita jotka olet jo ehkä  unohtanut. Muisti valpastuu ja pakottaa muistamaan, ja avaa myös uusia näkökulmia oman menneisyyden ymmärtämiseen. Voit tuntea ääretöntä mielihyvää, ehkä surumielisyyttäkin. Voimakkaan elämyksen sekä nostalgian tunteita muistaessasi   isovanhempiasi , vanhempiasi, sisaruksiasi, kavereitasi kouluaikaasi ja lapsuuttasi.

Omat valintamme vaikuttavat siihen, olemmeko elämämme voittajia vai häviäjiä. Onneksi harjoitus tekee mestarin meistä jokaisesta.

Kiitollisena miehelleni Karille ja lapsilleni  jotka   ovat  mahdollistaneet  tämän kaiken !
Taila Helin